| Hakeminen sotilaallisen kriisinhallinnan tehtäviin tehdään toimintavalmiushakemuksen kautta. Hakemus on yleishakemus, jolla haetaan sotilaallisen kriisinhallinnan toimintavalmiuteen, ei rotaatioon tai operaatioon (toiveen voi hakemuksessa esittää). Hakemus lähetetään Porin Prikaatiin. Hakemuksen voi myös jättää omaan tai lähimpään aluetoimistoon. Toimintavalmiuspäätöksen voi saada vain hakeutumalla, sitä ei siis voi uusia soittamalla Porin Prikaatiin. Mukana eri operaatioiden valinnoissa ovat vain ne, joilla toimintavalmius on voimassa. Toimintavalmiuteen hakeutuminen ja sitoutuminen Puolustusvoimat julkaisee ilmoituksia hakeutumisesta sotilaalliseen kriisinhallintahenkilöstöreserviin maan suurimmissa päivälehdissä ja eräissä erikoisjulkaisuissa sekä internetissä. Hakemusasiakirjojen saavuttua Porin Prikaatiin, saa hakija kirjallisen ilmoituksen asiakirjojen saapumisesta. Hakemuksen käsittelyn jälkeen (ml turvallisuusselvityksen käsittely) ilmoitetaan kirjallisesti hyväksymisestä (Päätös sotilaallisen kriisinhallinnan toimintavalmiudesta) tai hylkäämisestä seuraavan aikataulun mukaisesti: - joulu-, tammi- tai helmikuussa hakeutuneet saavat toimintavalmiuspäätöksen maaliskuun aikana ja 12 kuukauden toimintavalmiusjakso alkaa 1.4. - maalis-, huhti- tai toukokuussa hakeutuneet saavat toimintavalmiuspäätöksen kesäkuussa ja 12 kuukauden toimintavalmiusjakso alkaa 1.7. kesä-, heinä- tai elokuussa hakeutuneet saavat toimintavalmiuspäätöksen syyskuussa ja 12 kuukauden toimintavalmiusjakso alkaa 1.10. - syys-, loka- tai marraskuussa hakeutuneet saavat toimintavalmiuspäätöksen joulukuussa ja 12 kuukauden toimintavalmiusjakso alkaa 1.1. Allekirjoittamalla hakemuksen kriisinhallintatehtäviin ja toimintavalmiuspäätöksen saatuaan henkilö on sitoutunut käskystä saapumaan kriisinhallintakoulutukseen tai -palvelukseen (Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta (KRIHA-laki) 211/2006 8 §). Yleiset kelpoisuusehdot - Suomen kansalaisuus
- ikä 20-45 vuotta hakeuduttaessa
- reserviläisillä hyvin (arvosana vähintään 3/3, eli vanhalla asteikolla tyydyttävä/tyydyttävä) suoritettu varusmiespalvelus/naisten vapaaehtoinen asepalvelus (Puolustusministeriön (PLM) asetus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön (KRIHA-henkilöstö) pätevyysvaatimuksista ja palvelussuhteen ehdoista 254/2006 2 §)
- moitteettomat elämäntavat
- hyvä terveys ja fyysinen kunto (12 minuutin juoksutesti min 2300 m:ä)
- ei voimakasta yliherkkyyttä ulkoiselle tekijälle kuten ampiaisenpistolle, ruoka- tai lääkeaineelle
- vähintään B-luokan suomalainen ajokortti, II-vaihe oltava suoritettu (C eduksi ja vaatimuksena joihinkin tehtäviin)
- reserviupseereilta, poliisitehtäviin hakeutuvilla poliiseilta sekä päällystötehtäviin hakeutuvilla aliupseereilla tai miehistöön kuuluvilla edellytetään hyvää suullista ja kirjallista englanninkielen taitoa, joka tulee osoittaa suorittamalla opetushallituksen järjestämä yleinen keskitason (3-4) kielitutkinto. Kyseiset kielitutkinnot järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Tutkintoa ei voi korvata millään muulla tutkinnolla, tutkinto on siis pakollinen. Lisäinfoa tai 09-774 775. Jäljennös hyväksytystä tutkinnosta voi toimittaa suoraan PORPR:iin (PORPR/Hakukäsittelijä PL 38 27801 Säkylä). YKI on myös eduksi alipäällystön ja miehistön osalta hakeuduttaessa KRIHA-tehtäviin.
Turvallisuusselvitys Hakijoista tehdään turvallisuusselvityksistä annetun lain (177/2002) mukainen turvallisuusselvitys. Selvityksen tekemiseen tulee antaa suostumus määrämuotoisella lomakkeella (Turvallisuusselvityshakemus , vapaamuotoinen ilmoitus ei kelpaa). Lomake on liitettävä hakemukseen. Merkinnät rikosrekisterissä ovat este KRIHA-palvelukselle. Liikennerikkomukset käsitellään erikseen tapauskohtaisesti. Nyrkkisääntönä voidaan pitää tapausta (hyväksytty), että henkilöllä on kaksi rikesakoilla selvitettyä rikkomusta sekä yksi liikenneturvallisuuden vaarantaminen (päiväsakko). Enempää merkintöjä henkilöllä ei saa olla viimeisen kahden vuoden ajalta. Porin Prikaatilla on kuitenkin harkintaoikeus ja päätökset tehdään tapauskohtaisesti. Päätöksistä ei voi valittaa. Turvallisuusselvityslomake lähetetään myös koulutukseen valituille koulutuskäskyjen yhteydessä, Porin Prikaati pyytää tarvittaessa Pääesikunnan tutkintaosastolta toimintavalmiuteen sitoutuneesta henkilöstä uutta turvallisuusselvitystä. Kriisinhallintapalvelukseen hakeutuvien terveydelliset vaatimukset Hakemuksen liitteeksi tulee täyttää Kyselylomake terveydentilasta. Hakijalla tulee olla moitteeton terveys ja hoidetut hampaat (ei reikiä). Lääkeaine- tai muu allergia voi olla karsiva tekijä. Diabeetes I (monipistoshoito) ja keliakia ovat este kriisinhallintapalvelukselle. Palveluskelpoisuusluokaksi hyväksytään vain A. Mikäli palveluskelpoisuusluokka on varusmiespalveluksen jälkeen muuttunut, tulee hakijan ottaa yhteyttä oman sotilasläänin aluetoimistoon, luokanmuutoksen suorittamista varten. Allergian, astman tai vastaavan paranemisesta vaaditaan erikoislääkärin lausunto. Porin Prikaati ei ota kantaa muuttamiseen. Koulutus Valinta 2-5 viikkoa kestävään koulutustilaisuuteen suoritetaan reserviläisten osalta toimintavalmiuteen sitoutuneista (Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta (KRIHA-laki) 211/2006 8 §), henkilöstötilausten tehtävävaatimusten perusteella. Toimintavalmiuteen hyväksytään vain reserviläisiä jotka täyttävät kelpoisuusehtoja (Puolustusministeriön (PLM) asetus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön (KRIHA-henkilöstö) pätevyysvaatimuksista ja palvelussuhteen ehdoista 254/2006 2 §). Puolustusvoimien palkattujen osalta sijoittamisen tekee Pääesikunta. Rajavartiolaitoksen henkilökunnan osalta päätöksen tekee henkilöstöryhmästä riippuen joko Pääesikunta tai Porin Prikaati. Kuitenkin kaikki puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilökuntaan kuuluvat määrää tehtävään pääesikunta. Palvelukseenastumismääräys pyritään lähettämään vähintään 21 vrk ennen koulutuksen alkua. Lopullinen palvelukseen valitseminen tapahtuu lääkärintarkastuksen ja koulutuksessa osoitetun sopivuuden perusteella. Koulutusajankohdat löydät etusivun tapahtumista. Koulutukseen hyväksyttyjen terveydentilan selvittäminen Koulutukseen saapuessaan kutsutuilla tulee olla mukanaan hankittu lääkärinlausunto (T-lomake), veriryhmämääritys sekä hammaslääkärintodistus (saa hammaslääkäriltä), alle 3 vuoden vanha hampaiston panoraamakuva. Fyysinen kunto testataan koulutuksen aikana (heti alussa) järjestettävällä kuntotestillä (lihaskuntotesti ja 12 minuutin juoksutesti, Cooper). Karsivana vaatimuksena kriisinhallintatehtäviin on juoksutestissä saavutettu tulos: vähintään 2300 m. Hylätty suoritus aiheuttaa välittömän koulutustilaisuudesta kotiuttamisen (juoksutesti on kertasuoritus!), juoksutestiä ei voi korvata muilla testeillä. Virka- ja työsuhdeturva Valtion palveluksessa olevalla on oikeus palkattomaan virkavapaaseen/vapautukseen työstä koulutuksen ja kriisinhallintapalveluksen ajaksi (Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta (KRIHA-laki) 211/2006 25 §). Muun kun valtion palveluksessa olevan työ- tai virkasuhdetta ei hänen työnantajansa saa koulutuksen tai palveluksen vuoksi päättää eikä niiden aikana irtisanoa. Palveluksen tai koulutuksen päätyttyä on työntekijän otettava takaisin samaan tai rinnastettavaan työhön (Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta (KRIHA-laki) 211/2006 25 §). Palvelussuhde Palvelussuhde kriisinhallintajoukoissa kestää joko 6 tai 12 kuukautta (Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta (KRIHA-laki) 211/2006 9 §). Operaatiossa on mahdollisuus anoa toiset kuusi kuukautta, jos on tehnyt kuuden kuukauden palvelussitoumuksen, tällöin KRIHA-joukon komentaja myöntää kuuden kuukauden palvelussuhteen jatkamista reserviläisten osalta. PV:n ja RVL:n palkattujen osalta päätöksen tekee Pääesikunnan henkilöstöosasto. Palkkaus Kriisinhallintatehtävästä saatava palkkatulo, joka perustuu tehtävän vaativuuteen (miehistön ja alipäällystön alin 2.000,00 €/kk, upseerien alin 2.942,13 €/kk), on veronalaista tuloa (Puolustusministeriön (PLM) asetus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön (KRIHA-henkilöstö) pätevyysvaatimuksista ja palvelussuhteen ehdoista 254/2006 7 §). Alin päiväraha on 25 €/vrk, (operaation palvelusoloista johtuen voi olla korkeampi) (Puolustusministeriön (PLM) asetus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön (KRIHA-henkilöstö) pätevyysvaatimuksista ja palvelussuhteen ehdoista 254/2006 11 §). Päiväraha on verovapaata tuloa ja se maksetaan kuukauden jokaisesta päivästä vaikka olisikin palvelusvapaalla muualla kuin operaatioalueella. Lisäksi annetaan luontoisetuina täysi ylöspito (majoitus, muonitus, vaatetus ja varustus, olosuhteiden mukainen terveydenhoito), vakuutusturva sekä ilmaisia palvelusvapaalentoja Suomeen (Laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta (KRIHA-laki) 211/2006 12-24 §, (Puolustusministeriön (PLM) asetus sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön (KRIHA-henkilöstö) pätevyysvaatimuksista ja palvelussuhteen ehdoista 254/2006 13-21 §). Koulutustilaisuuden ajalta reserviläiselle maksetaan työansion menetyksen korvauksena verotonta päivärahaa seuraavasti (reservin arvon mukaisesti) 1.10.2009 lukien miehistöön kuuluville 57,85 €/vrk, aliupseereille 60,30 €/vrk ja upseereille/erikoisupseereille 63,00 €/vrk (FI.PLM. 2009-4125, 1401/10.00.99/2008, 30.9.2009). Varusmies- tai naisten asepalvelusta suorittamattomalle sotilaalliseen kriisinhallintatehtävään valitulle henkilölle korvaus määritetään tulevan tehtävän mukaan. Sotilaallisessa kriisinhallintatehtävässä palvelevalle puolustusvoimiin tai rajavartiolaitokseen virka- tai työsuhteessa olevalle maksetaan 1.11.2008 lukien kansainvälisen osaamisen edistämiseksi kouluttautumisrahaa, joka on 50% kriisinhallintatehtävään lähtevän henkilön tehtävän aloituspalkkauksen (peruspalkkaus) mukaisesta kuukausipalkasta (FI.PLM. 2008-1972, 1786/10.01.01/2008, 23.10.2008). Hakemukset ja liitteet Haku- , Terveydentilakysely- ja Turvallisuusselvityshakemuslomakkeet saat myös sotilasläänien esikunnista. Hakemukseen tulee lisäksi liittää jäljennös ajokortista, ansioluettelo/CV, jäljennökset opiskelu- ja työtodistuksista sekä voimassa olevista erikoisluvista (ADR, sähköpätevyys/sähköturvallisuuskurssi, huolto-oikeudet jne). Hakemuksen liitteitä ei palauteta. Liitteet ovat pakollisia. Palvelukseen päässeiden osalta hakemus liitteineen jää PORPR:iin, muut tuhotaan sitoumuskauden umpeuduttua. Hakemus lähetetään osoitteeseen: Porin Prikaati Rekrytointiala PL 38 27801 SÄKYLÄ |